Vuonna 1542 määräsi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, että jokaisen talonpojan oli verona maksettava ” ruustykki Wiipurin kaupungin linnoittamista varten ”. Tiedetään, että Wiipurin kaupunki jo 1400-luvulla oli vahvasti linnoitettu ja että sitä pidettiin Pohjolan vahvimpana linnoituksena. Erik Akselinpojan komeat kaupunkimuurit kymmenine torneineen ja portteineen ympäröivät niemekkeelle rakennettua kaupunkia, ja näiden ulkopuolella, pienellä saarella kohosi itse Wiipurin linna korkeine torneineen, joista komein oli Torkkelin Knuutinpojan mahtava Pyhän Olavin torni.
Kaupunkimuurin itäisellä puolella oli kaksi tornien suojelemaa pääporttia: Karjaportti ja Munkkiportti, jotka johtivat Karjalan kannakselle ja etelään meneville teille. Munkkiportti oli kaupungin eteläisin portti, lähellä Dominikaaniluostaria eli tuntemaamme Maaseurakunnan kirkkoa. Kustaa Vaasan toimenpide tarkoitti kaupunkimuurin vanhempien osien kunnostamista ja vahvistamista sekä näiden pääporttien suojaamista, missä tarkoituksessa niiden eteen oli rakennettava kaksi vahvaa, silloisen italialaisen linnoitustaidon mukaan suunniteltua pyöreätä ampumatornia. Ainostaan toinen näistä toteutettiin. Karjaportin edessä oleva nykyinen Pyöreä torni rakennettiin, mutta pienempänä kuin alunperin oli suunniteltu.
” Pyöreäksi torniksi ” nimettyä linnaketta ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1547, kolmantena sunnuntaina Kolminaisuuden päivän jälkeen. Töitä johti ” rakennusmestari ” Hans von Bergen ja tornin rakentamiseen käytettiin vuosittain keskimäärin noin 2200 päivätyötä. Tornin alaosan seinien paksuus idän suuntaan oli lähes neljä metriä ja kolmannen kerroksen korkeudella melkein kaksi metriä. Karjaportin suuntaan seinien vahvuus oli vain runsas metri.
Elokuun 13. päivänä vuonna 1550 torni oli valmis. Sen sisäänkäyntioven yläpuolelle upotettiin kivinen taulu kaiverrettuine vuosilukuineen 1542 muistuttamaan kuningas Kustaa Vaasan määräyksen julkaisemisvuotta. Holvikäytävä eli kahden suojamuurin välinen käytävä yhdisti Karjaportin ja pyöreän tornin. Tämän käytävän vasemmalla puolella oli portti, josta päästiin nostosillalle, joka vesihaudan yli johti kaupungista itään, Karjalan kannakselle. Myös oikealla puolella olevaan suojamuuriin tehtiin 1500-luvun lopulla portti myöhemmin rakennettavaa Sarvilinnoitusta varten. Näin varustettuna ja tornin ampuma-aukot tykeillä aseistettuina ei kaupunkiin ainakaan idän suunnalta tarvinnut pelätä vihollisen hyökkäystä.
Tulikokeeseen torni joutuikin jo vuonna 1556 Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa. Silloin kuningas kävi Wiipurissa ja kerrotaan, että eräs ensimmäisistä Pyöreästä tornista ammutuista laukauksista kaatoi venäläisen tykistön komentajan.
Kuningas Erik XIV:n ja Juhana III:n aikana rakennettiin Sarvilinnoitus vuosina 1563-1617, jolloin muurien sisällä olevan kaupungin pinta-ala melkein kaksinkertaistui. Tämä uusi linnoitusvyöhyke alkoi pyöreän tornin kyljestä ja päättyi Munkkiporttiin. Uudessa linnoituksessa oli kaksi mahtavaa linnaketta: Äyräpään ja Pantsarlahden bastionit. Tällöin myös Pyöreä torni, kaupungin uloimpana varustuksena menetti merkityksensä. Pantsarlahden bastioni on vielä tänäänkin muistuttamassa meitä Wiipurin kaupungin suurista rakennus-hankkeista.
Suuret tulipalot kaupunkimuurien sisällä vuosina 1628 ja 1653 eivät nähtävästi säästäneet Pyöreää torniakaan. 1600-luvun alkupuoliskolla säilytettiin tornissa tykkejä ja vuosisadan loppupuolella käytettiin tornia ajoittain vankilana. Näiltä ajoilta ja mahdollisesti jo 1600-luvun loppupuolelta alkaen on tornia kansan suussa kutsuttu, kuten sitä vielä 1920-luvullakin kutsuttiin, ” Pässinlinnaksi ”. Nimitys johtuu siitä, että kaupunkilaiset varoituksista huolimatta eivät luopuneet pahasta tavastaan antaa lampaiden ja vuohien käydä laitumella osittain ränsistyneillä ja luhistuneilla muureilla. Vartiomiehet olivat teljenneet ” pidättämiään ” elukoita Pyöreään torniin.
1700-luvulta alkaen eivät lähteet kerro mitään erikoista Pyöreästä tornista, mutta varmaan sekin vaurioitui pahasti kaupungin pommituksissa vuoden 1710 sodan aikana.
Tornin monista ns. liikanimistä, joita vieläkin käytetään, mainittakoon ” Paksu Katariina ”. Tästä nimityksestä päätellen tuntuu hyvinkin uskottavalta, että keisarinna Katariina II:n aikana, jolloin kaupunkia voimakkaasti rakennettiin, Pyöreä tornikin perusteellisesti korjattiin ja luultavasti silloin se sai nykyisen ulkomuotonsa. Tulipalo, joka vuonna 1817 tuhosi tornin lähellä olleet rakennukset, ei arvatenkaan säästänyt Pyöreää tornia. Vuodelta 1819 peräisin oleva piirustus osoittaa, että edellisenä vuonna torni sai uudet palkistot ja katon. Nykyinen kattomuoto on siis peräisin vuodelta 1818.
Vuonna 1860 jätettiin torni korkean tahon käskystä periaatteessa Wiipurin kaupungin viranomaisten haltuun ja toivottiin, että kaupunki maksutta purattaisi pyöreän tornin. Samaan aikaan, vuodesta 1861 alkaen kaupunki purki muureja, jotta uudet katulinjaukset, torit, puistot ja tontit saataisiin nopeasti käyttöön. Vanhat, tosin täysin luhistuneet ja rappeutuneet linnakkeet purettiin, ja kiviaines käytettiin mm. satama-alueen laajennukseen ja Salakkalahden osittaiseen täyttämiseen. Kaikki vanhat muurit ja linnakkeet paitsi Pantsarlahden bastioni purettiin. Samoin Pyöreä torni jäi uuden kauppatorin laitaan. Tähän lienee syynä se, että tornia ei heti annettu Wiipurin viranomaisille. Eräs venäläisen insinöörihallinnon piirustus vuodelta 1876 todistaa, että venäläinen linnoituspataljoona käytti Pyöreää tornia, ” Pietarin torni ” - nimisenä, asehuoneenaan.
1880-luvulla aina 1900-luvun vaihteeseen saakka olivat kaupungin viranomaiset vuokranneet tornin toiminimi D. Markeloff & Co:lle kauppapuodiksi ja makasiiniksi, ja tänä aikana tehtiin kaksi suurta ikkunaa tornin luoteispuoleen eli Karjaportinkadulle. Muutamia vuosia aikaisemmin oli tornin juurelle rakennettu kaikille viipurilaisille tutut ” kahvikojut ja myyntinarikat ”, jotka 1900-luvun alkupuolella purettiin. 1910-luvun alusta lähtien tornia oli käytetty Wiipurin kaupungin puutarhavälineitten säilytyspaikkana.
1890-luvun alusta lähtien tornista käytiin laajoissa kansalaispiireissä keskusteluja, ja osa mm. kaupunginvaltuuston jäsenistä olisi ollut valmis purkamaan tornin. Etenkin Pohjoismaiden Osakepankin taholta tornin purkamista kiirehdittiin, sillä heidän näkemyksen mukaan torni pilasi uuden pankkirakennuksen komean julkisivun.
Jälkipolvien onneksi tornia ei purettu. Arkkitehti Uno Ullberg oli jo vuosia kehitellyt ajatuksissaan ratkaisuja tornin hyötykäytöstä. ja ideansa hän monesti toi julki Wiipurin Teknillisellä Klubilla , joka oli perustettu 1895. Seura kaipasi mm. omaa vakituista kokouspaikkaa. Teknillinen Klubi anoi Wiipurin kaupunginvaltuustolta ja muinaistieteelliseltä toimikunnalta lupaa vuokrata torni ja muokata se uuteen käyttötarkoitukseen siten, että se säilyttäisi kokonaisuutena entisen ulkoasunsa. Periaatteellisen suostumuksen jälkeen torni perusteellisesti tutkittiin ja laadittiin tarkat mittauspiirustukset. Mittaustoimenpiteissä auttoi arkkitehti Uno Ullberg’ia rakennusmestari August Carlsson ja taiteilija Rurik Lindqvist.
Pyöreän tornin suunnittelutyöt alkoivat täysipainoisesti vuonna 1921, ja piirustukset valmistuivat alkuvuodesta 1922. Uno Ullbergin lähimmät työtoverit olivat arkkitehdit Jalmari Lankinen ja Erkki Väänänen, rakennusmestarit August ja Hugo Carlsson sekä taiteilijat Toivo Vikstedt ja Bruno Tuukkanen.
Wiipurin Teknillinen Klubi, joka oli perustanut hanketta varten erillisen osakeyhtiön, vuokrasi Pyöreän tornin 30 vuodeksi. Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 1922, ja Pyöreän tornin kaikki tilat, Suuri Waasa-sali, Renesanssi-huone, Teknillisen Klubin kokoushuone eli Hopeasali, Klubin kirjasto ja Tori Pässi olivat valmiit juhlallisiin avajaisiin marraskuun 18. päivä 1923.
Ensimmäisessä kerroksessa oli keittiötiloja, joista pääsi suoraan Pyöreän tornin kupeeseen rakennettuun, puiseen, turvekattoiseen Toripässiin, jonka puuaines oli tuotu Valamon luostarin metsistä. Tässä erillisessä kahvilassa oli n. 45 istuinpaikkaa ja sen seinäpinnat oli hauskasti koristeltu sopivilla ” viipurilaisaiheilla ”. Toripässi oli erittäin suosittu torimyyjien ja asiakkaiden keskuudessa. Pyöreän tornin pääsisäänkäynnin eteisaulan seinäpintaan oli maalattu Anders Stregin vuonna 1642 laaditun Wiipurin kartan mukaelma, johon tekstein oli osoitettu bastionien paikat, tornit ja muut portit. Katon, jonka maalasi Bruno Tuukkanen, aiheet oli pääasiassa lainattu turkulaisen professori WexoniusGyldenstolpen runosta: ” Wiburgo nullum Mars Mercuriusque probatum Ad sua sacra magis duceret esse lucum ” eli ” ettei Mars eikä Mercurius voisi ajatella muuta paikkaa kuin Wiipuria pyhätöllensä sopivaksi ”.
Toisessa kerroksessa oli keittiö- ja henkilökunnan sosiaalitilojen lisäksi vaatenaulakko ja asiakkaiden saniteettitiloja. Asiakkaita varten oli mm. Renesanssihuone eli kabinetti, jonka seinäpintoja koristivat savustetusta hongasta tehdyt paneliseinät. Panelien keskustaan oli maalattu tunnettujen linnanherrojen ja merkkimiesten sukuvaakunoita tai niiden puuttuessa sineettejä. Myös katto oli tehty honkapanelista, johon oli maalattu koristeita. Huoneen mahtavan pöydän ympärille mahtui 14 henkeä. Kabinettia käytettiin pienien kokousten tiloina.
Toinen suuri huonetila oli Hopeasali eli Wiipurin Teknillisen Klubin kokoushuone. Huoneen seinäpinnat oli päällystetty honkapanelein, jotka olivat hillitysti koristellut. Katto oli valkoiseksi rapattu ja varustettu voimakkaalla koristelistalla. Ikkunoiden vastaisella seinällä oli pienessä syvennyksessä erillinen, korokkeella oleva puheenjohtajaistuin, jonka yläpuolella oli koristeltu vaate. Samoin puheenjohtajan pöydän edusta oli verhoiltu koristeellisella liinalla, johon oli kirjailtu Wiipurin tunnus, kaksikertainen W. Kattokruunut olivat taotut ja seinä-lampetit hopeoidut. Saliin mahtui 40 henkilöä. Teknillisen Klubin jäsenet hyvin usein lounastivat kokoushuoneessaan ja monesti kestitsivät vieraitaan. Hopeasalia vuokrattiin myös muille kokoustilaksi.
Lähellä kokoushuonetta oli erillinen Teknillisen Klubin kirjasto, jonka seinillä oli mustaksi petsattu barokkimainen panelikaappi kirjojen säilyttämistä varten. Huoneessa oli ikkunasyvennys, joka oli valkoiseksi kalkittu. Huoneessa oli myös pieni takka ja sen edessä tyynyillä pehmustettu penkki. Vanhat tarinat kertovat, että Klubin jäsenet viihtyivät kieltolain aikana kirjastossa, jossa nautiskeltiin ” terästettyä teetä ”. Olipa kirjaston kalusteisiin tehty ns. piilotiloja, joihin mahtui ” virolainen pirtulekkeri ”. Monesti tulivat jäsenet kirjastosta punasilmäisinä, sillä pitkä lukuilta luonnollisesti rasitti silmiä.
Kieltolain kumoamisen jälkeen 09.02.1932 kirjastossa jatkettiin vanhaa tapaa, josta oli tullut jo traditio. Tee ja oman maun mukainen sekoitus väkevää voitti aina virallisen ravintola-annoksen.
Kolmannessa kerroksessa oli suuri ja mahtava Waasa-sali pöytineen, jonne mahtui istumaan noin 150 henkilöä. Kalkituille seinäpinnoille oli maalattu kuvia ja tapahtumia Wiipurin varhaisimmasta historiasta. Kattopinnat oli Waasa-aikuisen renesanssin tapaan paneloitu ja keskiosaan oli sommiteltu niiden kaupunkien vaakunat, joiden kanssa Wiipurin kaupunki ennen muinoin oli vilkkaassa kanssakäymisessä. Ennen ravintolaksi muuttamista oli kolmannen kerroksen keskellä kahdeksankulmainen tornimainen pilari, joka purettiin ja tilalle rakennettiin kattorakenteita kannattamaan neljä pareittain yhdistettyä toskanilaista pylvästä. Näiden pylväiden välissä olevalla pienellä korokkeella oli salin flyygeli. Kattovalaisimet ja soihtua symbolisoivat seinävalaisimet teki taiteilija Paavo Tynell ja keskellä salia olevien pylväiden välissä oli laivan pienoismalli ,joka symbolisoi vanhaa uljasta ” Wapn von Wiborg ” -laivaa. Tarjoilijatilan kahden pilasterin päässä oli tynnyrit, jotka kuvasivat paikallista vanhaa munkkien valmistamaa ” Wiburger Mumme ” -olutta, ja eräässä ikkunasyvennyksessä oli myös kuparinen suuri kattila nimeltään ” Helvetin kattila ”, joka viittasi vuoden 1495 ” Wiipurin pamaukseen ”.
Väitetään, että keskiaikaisissa riehakkaissa juomingeissa ammennettiin kauhalla Wiburger Mummea helvetin kattilasta ja höyrypäisissä ajatuksissa seilattiin Vapn von Wiborgilla maailman ympäri.
Yhteen pitkänomaiseen ikkunasyvennykseen oli tehty museotila, jossa säilytettiin Pyöreän tornin korjaus- ja muutostöiden yhteydessä löydettyjä esineitä. Myös vieraskirjaa pidettiin museosyvennyksessä, joka oli erotettu muusta salista komealla takorautaisella portilla. Vieraskirjaan saivat oikeuden kirjoittaa nimensä ne arvovaltaiset henkilöt, kuten kuninkaat, presidentit ja diplomaatit, jotka vierailivat Pyöreässä tornissa. Henkilökunnan asut oli tehty mukaillen keskiaikaa, jotka omalta osaltaan loivat Waasa-saliin historiallista tunnelmaa. Monesti mm. Moskovassa ja Leningradissa oleskelevat lähettiläät ja muut konsuliviraston henkilöt tulivat nauttimaan yhteisestä illallisesta tähän maineikkaaseen ja erikoiseen ravintolaan.
Kieltolain aikana Wiipurin ravintolat ja etenkin Pyöreä torni tarjosi tutuille henkilöille ns. kovennettua teetä. Tämä yleisesti tiedettiin ja poliisiviranomaiset hyväksyivät tarjoilun, kunhan se pysyi kohtuudessa. Varovaisia oltiin, sillä olihan poliisilaitos vain vajaan 100 metrin päässä. Joskus sattui kieltolain aikana erehdyksiäkin. Erään helsinkiläisasiakkaan tullessa ravintolaan luuli tarjoilija häntä tunnetuksi ja luotettavaksi viipurilaiseksi. Pöytään tuotiin kovennettua teetä ja muutaman kulauksen jälkeen asiakas nosti hirvittävän metelin ravintolassa. Hän väitti saaneensa viinaa ja uhosi välittömästi ilmoittaa asiasta poliisiviranomaisille. Miehen lähdettyä hakemaan poliisia tarjoilija vaihtoi teemukin sisällyksen oikeaan teehen. Hetken kuluttua poliisi ja asiakas tulivat takaisin Pyöreään torniin. Poliisi haistoi ja maistoi teelasista ja totesi sisällön olevan teetä. Asiakas väitteli tuimasti asian olleen toisin, jolloin poliisi haistoi kiihtyneen miehen hengitystä. ” Kuulkaas, te olette nauttineet alkoholia, joten lähdetäänpä poliisilaitokselle laatimaan kuulustelupöytäkirjaa, jossa saatte kertoa, mistä olette hankkineet väkijuomaa ”. Kieltolain kumoamisen jälkeen nämä pienet harmit poistuivat päiväjärjestyksestä.
Juha Lankinen
Lähteet:
Viipurin kaupungin historia, osa I
Arkkitehti-lehti 1924
Tarkistettu kieliasu M-L.K. 18.06.13